Onko koirasi sinua viisaampi?

Jatketaanpa valittamista. Tai pikemminkin outojen argumenttien ihmettelemistä.

Joku aika sitten oli uutisissa, että Ruotsissa oli Ica-kaupoissa tehty sellaista jekutusta, että tuoreen jauhelihan sekaan oli sekoitettu vanhaa. Nyt viikonloppuna oli samanlainen uutinen muutamien Pirkanmaalaisten takahikiä-kuntien kaupoista.

Asiasta on virinnyt keskustelua, kuten nykyaikaan kuuluu. Hesarin netissä keskusteltiin Pirkanmaan tapauksen jälkeen.

Itse en jaksa skitsoilla. Olen epäluuloinen maitojen yms. päiväysten suhteen, mutta jauhelihan syönti ei pelota minua. Jauhiksen sekaan vaan valmistomaattipastakastiketta, valkosipulia ja pastat kylkeen. Ja eiku ääntä kohti! Maailmassa on kuitenkin minua valveutuneempia yksilöitä.

Linkittämässäni keskustelussa on pari kommenttia, jotka luottavat eläinten (kissojen ja koirien) nenään liha-asiassa ja samanlaisia kommentteja olen nähnyt usein aieminkin. Jos lemmikkini ei syö tätä ja tätä ruokaa, en syö minäkään. Lemmikkini kyllä tunnistaa syötäväksi kelpaavan ruoan ihmistä paremmin. Argumentti on mielestäni hyvin järkevä. Mihinköhän muuhun sitä voisikaan käyttää? Käytetyn auton ostamiseen, vaimon valintaan, PS vs. XBox -valintaan?...

Eläimet ovat symppiksiä, mutta enimmäkseen aivottomia otuksia. Niiden pään tuntuu täyttävän kolme asiaa, nimittäin syöminen, lisääntyminen ja itseään isompien eläinten välttely. Yksinkertaista ja tehokasta, mutta onko se sittenkään osoitus hyvästä vainusta jauhelihan tuoreudelle?

Otetaanpa kissat esmes. Ne on kyllä tarkkoja ja nirsoja, mutta niiden nirsoilu on useimmiten naurettavaa diivailua. Sitäpaitsi monet kissat syövät hiiriä ja pikkulintuja. Punatulkku on siis muchos bueno? Kissojen nirsoilu ei ole laatutietoutta, se on vaan kissamaisuutta. Ystäväni Jounin kissit eivät kuulemma suostu tekemään tarpeitaan muuta kuin yhdenmerkkiseen kissanhiekkaan. Pitäis varmaankin itsekin siirtyä posliinin kuluttamisesta ko. merkkiin.

No entä koirat sitten? Koiria on monenlaisia, samoin koirien ruokailutottumuksia. Yksi syö Sertin nappuloita, toinen perheen ihmisjäsenten jämiä. Yksi yhteinen nimittäjä on se, että koira syönee mieluiten sitä, mihin se tottuu. Koirilla ei kuitenkaan ole tässä asiassa sanavaltaa, sanoisin. Jaa miksi? Useimmat ovat varmasti joskus nähneet, miten innostuneesti koirat nuolevat... öh... "itseään". Niiden sanomisiin ei siis kannata luottaa enempää kuin Ior Bockinkaan.

Mistä ihmeestä tällainen eläimiin luottaminen oikein mahtaa tulla? Kyllähän ne vainuavat ja vaistoavat yhtä ja toista, mutta erottaako Kisumisu tämänpäiväisen jauhelihan eilisestä vai tekeekö se syömispäätöksen kenties jostain muusta syystä?

Joku voi sanoa, että evoluutio on opettanut koirat tunnistamaan hyvän ruoan huonosta, mutta joku voisi huomauttaa, että sama pätee ihmisiin. Ihminen on pärjännyt evoluutiossa jopa koiraa paremmin, sillä nukummehan me sängyssä (no, jotkut kirjoittavat öisin blogia), kun taas koiruudet vetää lepiä usein lattialla oven edessä. Tietysti voidaan sanoa, että ihminen on vieraantunut luonnosta, mutta eikö samaa voi sanoa koirasta, joka pukeutuu Burberryyn? Eivätkä villikoiratkaan usein jauhelihalla herkuttele.

Itse olen miettinyt sellaista, että alan kissa- ja koiraihmisten innoittamana seurata ruokailutottumuksissani pikkulintuja ja gorilloja. Eläimethän ne tunnetusti tietävät parhaiten, ja nykyihminen ei tiedä mitään, kun se on niin vieraantunut luonnosta. Monien pikkulintujen tavoin aion seuraavan ateriani sulamisen varmistaa syömällä pohjalle makoisia pikkukiviä. Gorillojen esikuvaa seuraan aterian jälkeen. Aion nimitäin syödä ateriani kahdesti, eli pistelenpä vähän omaa ulostetta poskeeni ihan vain varmistaakseni, että saan varmasti kaikki hivenaineet talteen...

Kyllä se luontoäiti tietää.