Katikotu

Olen täällä taasen, jälleen alkaa yksi joulu olemaan voiton puolella. Siispä bloggaamaan. Valitan kirjoituksen huonoa laatua, mutta syytän anopin tietokonepöydän fasistisuutta...

Katselin tuossa televisiota muutamana päivänä. Kuten moni tietää (?) kotonani ei ole tölsyä. Syy ei ole sen ihmeellisempi, että aikoinaan en saanut hehto-televisiotani sopimaan yksiöni sisustukseen ja luovuin siitä. Uutta en/emme ole vielä hankkineet. Täytyypä aiheesta kirjoittaa joku kerta, kun sitä on jopa ehdotettu, niin uskomattomalta kuin aiheen ehdottaminen kuulostaakin.

No niin, asiaan, sanoi Wegelius. Olin sellaisessa tilanteessa tuossa torstaina, että näin puolisen tuntia Kotikatu-sarjaa ykköseltä. Ne tekee sitä vieläkin. Melkoinen tv-viihteen dinosaurus kyseessä. Joskus natiaisena katselin sitä itsekin, mutta en enää pitkiin pitkiin aikoihin. Nyt siis näin sitä ja pakko avautua aiheesta.

Makuasioista voi kiistellä, joten kukaan älköön pahastuko, jos Luotoloiden ja Mäkimaiden elämän seuraaminen sattuu olemaan ykkösharrastus. Tai ehkä sittenkin pahastukoon, sillä kyllä KT:n katsominen on tuomittavaa. Kotikatu on mielestäni kauhea, aivan hirveä.

Ensimmäiset 10 minuuttia menee camp-huumorin piikkiin, mutta sen jälkeen alkaa napsumaan. En tiedä, kuka sarjaa käsikirjoittaa ja ohjaa, mutta hyvin yleläinen sarja se on. Ylehän on kanava, jonka täytyy palvella koko kansaa, kuulovammaisia, ruotsinkielisiä ja kaikkia mahdollisia syrjäkyläläisiä. Kotikatu tuntuu palvelevan vähä-älyistä kansanosaa.

Juonenkäänteet ja näyttely sarjassa saavat epätoivon partaalle nopeasti. Kuinka selväksi voidaan katsojalle tehdä, että nyt tämä tyyppi käyttäytyy tahdittomasti, kun lähtee kesken ruoan pois? Nyt tämä loukkaantuu, kun tämä ei tajua loukanneensa. Nyt tämä yrittää antaa tämän pussukan tälle, mutta tämä tajuaakin väärin ja tämä ei voi sanoa mitään. Ja katsojaa harmittaa tämän puolesta. Nyt tämä yrittää selittää vaimolleen jotain tärkeää, mutta vaimo ei kuuntele ja selittää omiaan ja tämä selittää tätä, mutta ei saa tärkeää asiaansa sanottua. Tajusitteko nyt varmasti, että tätä harmittaa? Aaarrghh!

En saippiksia seuraa muutenkaan, mutta ymmärtääkseni ne - vaikka juonet ja näyttely ovatkin mitä ovat - eivät ihan yhtä pahasti aliarvioi katsojan käsityskykyä. Pikemminkin päin vastoin, juonenkäänteet lienevät usein liiankin vaikeasti käsitettäviä.

Kotikatu on vähän niinku mun blogi. Kaikki on selitetty juurta jaksain auki, niin että katsojan/lukijan ei tarvitse omaa päätään vaivata, mitään ei varmasti jää tajuamatta, eikä kukaan tunne itseään tyhmäksi. Aloitin Kotikadun ääressä istumisen torstaina noin kasilta ja jo 20.20 olin ihan valmis työntämään pääni kaasu-uuniin, siksi kauheaa settiä se oli. Tiedä sitten onko blogillani samaa vaikutusta.

Kotikatua on tehty jotain kolmesataa vuotta. Ihmettelen, että siinä aikana näyttelijät eivät ole oppineet näyttelemään, ohjaaja ohjaamaan ja niin edelleen. Vaikka taitaapa sarja ykkösen suokkareita olla, ei kai miljoona kärpästä voi olla väärässä?

Kotikadun netissä on keskustelupalsta, johon kävin pikaseen tutustumassa ennen kuin aloin kirjoittaa. Keskustelupalstan meininki näytti aika höyrypäiseltä pikamulkaisun jälkeen. Sarjan hahmoista ja heidän tulevaisuudestaan puhuttiin kuin oikeista ihmisistä. Tsiisus.

Muistelen joskus lukeneeni tai nähneeni haastattelun, jossa tää Risto Autere, entinen kotikatulainen, nykyinen kansanedustaja (!), kertoili kokemuksistaan. Oliko se ton niminen? No joka tapauksessa. Se selitti mm. sitä, että kun Kotikadussa hänen hahmollaan Hanneksella oli ongelmia alkoholin kanssa, niin niinä aikoina saattoivat ihmiset kommentoida asiaa, jos näyttelijä laittoi ostoskoriinsa pari bisseä käydessään kaupassa.

Eli siis olivat kehoittaneet Hannesta olemaan juomatta. Näyttelijä totesi vaan, että ihmisten pitäisi ehkä paremmin ymmärtää fiktion ja tosielämän ero. Tiedä sitten nykyisen tosi-tv:n valtakaudella, kuinka moni pitää Luotoloita oikeana perheenä. Onhan tuolla kuitenkin aika paljon väkeä, jolla yliskammarissa vähän heittää.

"Hei ajatsä ykspyöräisellä vai onko sulla vaan... ööö... en keksi."

Vieroitusoireet käyvät niin koviksi, että täytyy skriivata. Kommentoin taas kepeämpiä uutisia, sillä edelliseen, vakavampimieliseen viestiin sain jopa kommentin!

Hesari uutisoi tänään siitä, että miehet ovat luonnostaan hauskempia kuin naiset. Blogi-kamuni Anna kirjoitti aihetta sivuten taannoin oivaltavasti.

Koska kukaan ei kuitenkaan jaksa lukea linkkejä, niin homman nimi oli siis se, että joku tutkija oli nyt väittänyt, että miehet ovat luonnostaan naisia humoristisempia. Syy on tutkijan mukaan testosteroni, joka tekee miehistä hauskempia ja heidän vitseistään aggressiivisempia.

Miehet kyllä ovat naisia hauskempia, ainakin jos hauskuudeksi määritellään äänekäs pelleily ja suunsoitto. Tämän huomaa jo katsomalla ulos ikkunasta. Mutta hauskempia eivät miehet kuitenkaan mielestäni ole, kyllä hauskuutta on muunkinlaista kuin äänekäs apinamelu. Tiedän sitä paitsi paljon naisia, jotka ovat hiljaa olemalla paljon hauskempia kuin monet tuntemani miehet apinoimalla. Eli pitäisi siis ehkä sanoa, että testosteroni tekee miehistä äänekkäitä pellejä. Termi ei ole kovinkaan halveeraava, sillä lasken itseni tuohon joukkoon.

Parasta eli hauskinta uutisessa kuitenkin oli tutkimusmetodi. En ota kantaa sen tieteellisyyteen, voihan se olla hyvinkin perusteltu, mutta mielestäni se on aika mielenkiintoinen. Miestutkija ajeli yksipyöräisellä ja testasi ihmisten reaktioita. Nuoret miehet laukoivat ivallisimpia kommentteja, kun taas naiset etupäässä kannustivat. Yksinkertaisin selitys tälle on mieshormoni. Voihan se ollakin. Toinen lisäselitys oli se, että miehet pelkäsivät yksipyöräis-duden vievän naisten huomion. Ja sitä kautta tietty naiset kokonaan.

Minusta yksipyöräiset ovat aika sympaattisia vehkeitä. Henkilökohtaisesti en myöskään koe uhkana sitä, että joku tulee yksipyöräisellä ja vie kaikki naiset. En tiedä, onko tämä yleinen pelko miesten keskuudessa? Voiko joku tunnustaa pelkäävänsä moista? Entä miten on naiset, vetoaako yksipyöräiset miehet teihin jollain eläimellisellä alitasolla? Haluatte niitä tiedostamattanne?

Itse en pelkää yksipyöräisiä, enkä nelipyöräisiä vastustajia, sillä tiedän, että kaikista kivoimmat tyypit ajavat tsygällä tai kävelevät. Ja mainittakoon tähän väliin, että vaikka toisin joskus olen - vitsaillessani - väittänytkin, en myöskään inhoa sitä, että seurassa on joku minua hauskempi mies. Tai en ainakaan myönnä sitä, edes itselleni.

Henkilökohtaiseksi kaikilla yksipyöräisen kohtaaville suosittelisin positiivista suhtautumista niihin. Ensinnäkin ne on hupsuja vehkeitä ja toisekseen, jos mukana on naisenpuoli, rakentava ja kypsä suhtautuminen toisten epätavallisiin harrastuksiin voi viestiä sinusta positiivisia asioita (joita ei ehkä edes ole olemassa) ja nainen rakastuu sinuun palavasti, elätte onnellisesti elämänne loppuun haksahtamatta yksipyöräilijöihiin.

Lakkouhka!

Puhuin palturia, kun väitin, että en kirjoittaisi vähään aikaan. En malta olla kommentoimatta, kun Hesarista osui silmiini tämä uutinen.

Nyt jos koskaan tarvitaan Vanhaselta toimia. Tehyn lakkouhka oli pientä, nyt on kansanterveys vaarassa. Ooppera uhkaa mennä lakkoon! Mitä teemme tammikuusta lähtien, jos lakko toteutuu? Miten viihdytämme itseämme?

Toivotan oopperaväelle onnea matkaan. Lakko kuulostaa riskaabelilta. Oopperan lakon vaikutukset ovat varmasti dramaattiset, vaikka en kyllä itse keksi oikein mitään vaikutuksia. Lakkoa tuskin muusta tulee huomaamaan kuin uutisista.

Lakko näkyy katukuvassa aikaisintaan muutaman vuoden lakkoilun jälkeen ja silloinkin lähinnä siten, että valtiolla on varaa maksaa tukia joihinkin järkevämpiinkin kohteisiin kuin kiljuviin ja huutaviin ihmisiin. Ooppera voisi mielestäni laittaa työsulkuun ja salit avata vasta sitten, kun toiminta rahoittaa itse itsensä. Kyldyyrinkin olisi hyvä siihen ainakin pyrkiä.

Tauko paikalla.

Kova tahti joulukuussa on vaatinut veronsa. Nyt vetäydyn joululomalle, joka huomisillasta lähtien menee toivottavasti etupäässä pusuttelun merkeissä.

Palamos.

Palvattaisiinko Saatanaa?

Ihan alkuun viikon huumoripläjäys. Liiallinen hihhulointi aiheuttaa kyllä naurettavia juttuja joskus. Ohessa videoklippi kasarilta, jolloin helluntailaiset kävivät vastarintaan paholaisen musiikkia vastaan. Liittyy osin tämänkertaiseen aiheeseeni.

Varsinaisesti ajattelin tänään valistaa ihmisiä. Hevisormet ovat varmasti kaikille tutut. Siis tuo ele, jonka itsekin väännän tuossa kuvassa, joka aina teitä tervehtii sivulle tullessanne. Se siis olen minä siinä, jos ette vielä ole tajunneet. Viimeistään Lordin myötä ele on tullut myös helluntailaisille ja muille moraalimme vartijoille tutuksi. Opettipa Putaansuu tempun Matti Vanhasellekin, joka valitettavasti teki sen kyllä väärin...

Kukaan täysjärkinen ei näe tuossa eleessä mitään pahaa, luulen. Sen tekijät eivät palvo saatanaa tai mitään sellaista. Se on vain jotain, mitä tehdään. Tuota järkevämpää syytä en sormieni asennolle keksi. Joskus tietämättömyyden ja tyhmyyden yhdistyessä kommentit ovat vaan mielenkiintoisia. Jokelan tapahtumien jälkeen luin muistaakseni Aamulehdestä tekstaripalstalta valituksen siitä, miten nykyinen huono meno johtuu moraalittomuudestamme ja siitä, että opetamme lapsillemmekin "pirun merkin".

En ihan tarkalleen tiedä, mistä merkin yhdistäminen saatanaan ja vastaavaan oikein tulee. Merkki on kuitenkin demonisoitu. Osaltaan kyse lienee juurikin himouskovaisten ja muiden propagandistien toiminnasta, vaikka on merkkiä varmasti moni "aatteen mieskin" heilutellut. Sikäli kun tiedän, merkin suosion takana on Ronnie James Dio, tuo saakuran kova hevimies.

Ronnie keksi hevisormet, koska hän tarvitsi jonkun merkin. Ihan vaan jonkun. Hän tuli laulajaksi Black Sabbathiin Ozzyn paikalle. Aika kova paikka, sillä olihan Ozzy kohtalaisen arvostettu, sanovat. Kuten tietänette, tämä kalkkis on tunnettu V-voitonmerkistä. Hän jostain käsittämättömästä syystä heiluttelee sitä lavalla ja se on hänen tavaramerkkinsä. Ronnie ei halunnut olla pekkaa pahempi ja keksi itselleen oman merkin, hevisormet. Koska moni meistä haluaisi olla yhtä kova kuin Ronnie, nykyään hevisormia heiluttaa jopa pääministerit.

No mistä Ronska sitten keksi merkin? Mustasta Raamatusta? Luciferilta? Ei. Hän oppi sen mummoltaan. Tämä eteläitalialainen muori kuulemma torjui merkillä pahaa silmää. Etelä-Italiaa on vaikea ymmärtää. Porukka on kovin katolista, mutta keitokseen on sekoittunut monia aromeja. Kulttuurin käsittelyyn tarvittaisiin paljon palstatilaa ja minua tietävämpi ihminen, en siis käsittele sitä. Varmaa kuitenkin on se, että Ronnien mummo ei ole palvonut saatanaa merkkiä heilutellessaan. Yhtä varmaa mielestäni on myös se, että jos Ronnien uskovainen mummo on voinut heiluttaa hevisormia, voimme mekin. Kenenkään ei ole syytä pahoittaa siitä mieltään tai pelätä taivaalta otsaan putoavaa kuumaa kiveä. Se on vain merkki, niin vain tehdään.

Yksi suosittu käyttö hevisormille on valokuvissa poseeraus. Olen itse tämän tavan - kuten niin monen muunkin - oppinut suurelta osin veljeltäni ja parhaani mukaan levittänyt sitä eteenpäin. Hyvä tapa näyttää idiootilta valokuvissa, sanoisin.



Loppuun vielä musaa. Itseäni kovin naurattaa, että nää hihhulit ovat kasarilla olleet ihan paniikissa jonkun WASPin ja muiden bändien kanssa. Heviähän sekin kyllä on, mutta aika pliisua. Mitähän he mahtaisivat ajatella nykymenosta? Aika paljon kovemmat patit on kyllä piipussa. Ohessa Jumalan karitsa -nimisen bändin loistava veto nimeltä Kävele kanssani helvettiin (video ei varmaankaan ole mitenkään biisiin liittyvä, mutta ei haittaa kuuntelua).

On mulla ihme masu

Kuten minut tuntevat saattavat tietää, minulla on aika herkkä oksennusrefleksi. Joskus hampaiden harjaaminen tuottaa vaikeuksia, toisinaan väärien asioiden ajattelu aiheuttaa yökkäilyä. Viime aikoina, kun olen ollut erossa Höpö-Pöpöstäni, masuni on tällä alalla aiheuttanut tavallista enemmän ongelmia. Kai sillä on ikävä silittelyjä…

Paitsi että masuni on herkkä oksentamaan, se on myös tarkka. Minulla on ollut nyt tässä lyhyen ajan sisällä kolmet pikkujoulut. Kuinka ollakaan, homma on mennyt ryyppäämiseksi. Kotiin on könytty hyvin paljon Aamulehden jälkeen. Nukku-Masaa ei ole tarvinnut kauaa odottaa.

Aamulla on sitten ollut huono olo. Kehitys on ollut kolme kertaa sama. Nukun muutaman tunnin ja herään joskus ennen kello kahdeksaa, päätäni todennäköisesti särkee, on rauhaton ja huono olo. Uhinaa ja puhinaa sekä sängyssä pyörimistä. Sitten alkaa tuntua siltä, että kohta on huono olo. Sen jälkeen tulee huono olo. Sitten tulee oksa.

Se on ollut joka krapulaaamu melko lailla tasan kahdeksalta. Olen kuin The Old Faithful, minusta voisi kellon melkein tarkistaa. Posliinin halailu ja vatsahappojen kakominen pönttöön, se ei ole kyllä kivaa. Jos olisin Joonas, tässä olisi valokuva aiheesta, mutta meidän kamera on Pietarissa tällä hetkellä, joten säästytte siltä. Vihdoin yökkäilyn lakattua nautin ihanaa jääkylmää vettä vessan hanasta ja mahdollisesti tarvittavat särkylääkkeet.

Sitten takaisin sänkyyn. Uni tulee kohta ja sitä yleensä riittää puoleen päivään asti. Herätessäni olo on hyvä, ruoka maistuu ja silleen. Vähän hutera olo, mahdolliset morkkikset ja muut tietysti on, mutta hyvä olo viinamäärä huomioiden.

Tämä sama setti siis kolmesti peräkkäin ilman suurempaa variointia. Mielestäni mielenkiintoista. Nyt enää täytyy keksiä tapa hyödyntää tätä erikoistapaani taloudellisesti. Kuinka voisin tehdä sen? Minkälaisia mahdollisuuksia kellontarkka oksentaminen mahdollistaa? Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Täällä musiikkipoliisi, avatkaa ovi!

Hesarin netissä oli uutinen klassisen musiikin suosion laskusta. Asiasta myös keskusteltiin sivuilla, ja siitä kai ajatukseni virtaavat enemmän kuin tuosta uutisesta.

Minua kovin ihmetyttää ajatus siitä, että ihminen vanhetessaan siirtyy musiikkimaussaan klassisempaan suuntaan. Onko moinen vielä vallalla jossain? Kyllähän musiikkimakuun tulee uusia sävyjä, mutta ei sen tarvitse välttämättä korkeakulttuurisemmaksi (koko termi pitäis heittää mäkeen) muuttua. Ei tulevaisuuden vanhainkodeissa ehkä Pikku-G soi, mutta Metallica ja Iron Maiden varmasti.

Saapa nähdä, miten kauan klassinen musiikki saa pitää statuksensa aikuisten ja sivistyneiden ihmisten musiikkina. Tiedän, tiedän, eihän sillä varsinaisesti enää moista statusta ole, mutta aika paljon yhteiskunnan varoja menee korkeakyldyyrin tukemiseen. Kyllä se kertoo jostain asemasta.

Sata vuotta sitten kuolleen tyypin musiikin esittäminen pidetään tärkeämpänä kuin rockin. Se on arvokkaampaa. Klassisen korkean aseman on huomannut jo siitä, miten paljon Helsingissä on eräs monttu herättänyt keskustelua.

Mitä yritän sanoa? En tiedä, ajatus ei puolikrapulaisessa miehessä juokse. Lähinnä statementtini on se, että se on kyllä ärsyttävää, kun musiikkia arvotetaan. Klassinen on älykkäämpää musiikkia kuin hevi -tyylillä ja toisaalta tyylilajien sisälläkin. Kyllähän Led Zeppelin on arvokkaampaa kuin Lamb of God, siinä on heritagea jne. Eikö voitais vain kuunnella musaa, sitä musaa, josta pidetään?

Joo ei tästä nyt tule valmista, yritetäänpä huomenna uudestaan.

Lopuksi kuitenkin vielä korkeakorkeakulttuuria. Seuraava pätkä kertoo Beethovenin elämästä. Ei ollu äijällä helppoa.

Tyhmyydestä sakotetaan

Helsingin Sanomiset uutisoivat tänään tällaista. Ruotsalaisnaiselta vietiin tuhansia kruunuja, välineinä ei ollut pistooli tai nyrkkirauta, vaan Facebook ja telefooni.

Ihmisten petkuttaminen on ilmeisen helppoa. Tyyppi soittaa Jenkkilästä ja ilmoittaa, että olet voittanut lotossa. Nyt enää tarvitaan pankkiyhteystiedot, jotta voidaan vähän laskuttaa voittajaa. Hetkinen, mietitäänpä. Kuinka monessa lotossa maksetaan vasta jälkikäteen, voiton jo varmistuttua? Ymmärtääkseni loton - ainakin taloudellisesti kannattavien sellaisten - perusidea on päinvastainen; maksetaan ensin, sitten voitetaan ehkä.

Nettiaika vaan on ihmeellistä ja lototkin toimivat internetissä päinvastaisesti. Itsekin olen kymmeniä kertoja voittanut ilmaisessa internet-lotossa. Aika hyvä tsägä käynyt. Sähköpostiini on tullut lukemattomia ilmoituksia siitä, että minut on valittu miljoonien joukosta voittajaksi ja palkinto on ollut huomattava summa rahaa. En ole koskaan mihinkään tietysti osallistunut, mutta ei ole tarvinnut, sillä voittajat on valittu kaikkien sähköpostinkäyttäjien keskuudesta.

Mikä mahtaakaan olla edellämainitun hyväntekeväisyysloton perimmäinen tarkoitus? Sähköpostin käytön lisääminen, sanottiin postissa. Uskottavaa, sähkäriähän ei vielä nykyään käytetä tarpeeksi. Kai tuohonkin retkuun joku idiootti on mennyt, ei kai niitä vuodesta toiseen muuten tulisi.

Vetää kyllä hiljaiseksi moinen dorkailu aina. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, minkälaisesta sivustosta onkaan ollut kyse ruotsalaisnaisen tapauksessa. Tuskin mistään kovin uskottavasta. "Ilmainen lotto, ihan vaan sinun huvitukseksi. Komeet palkinnot!" tai jotain vastaavaa todennäköisesti. Nettiin uskotaan hämmentävän paljon. Elämässä ei mitään saa ilmaiseksi, mutta ehkäpä netissä...

Kestääkö Kiina globiksen paineet? (Jeesusteippi on jees)

Tänään mietin globalisaatiota, eli kavereiden kesken globista. Suomessa pelätään, että kaikki työt menee Kiinaan jne, mutta välillä mietityttää, että miten se Kiina itse mahtaa pärjätä.

Ostin tuossa noin kuukausi sitten villakangastakin H&M:ltä. Kuten monet liikkeen vaatteet, takkini oli ihq-hottis ja valmistettu Kiinassa. Mulla ei ole yleensä mitään Kiinaa vastaan, koska olen köyhä ja tykkään edullisista jutuista. Tämä takki on aiheuttanut kuitenkin murinaa.

Takkini on vilskareiden tapaan napeilla kiinnitettävä. Ja nappeja takista on pudonnut jo toistakymmentä kertaa. Tehtaan kiinnitykset ovat ollet aivan surkeita, eivätkä omani ole olleet sen parempia, kun en omista tarpeeksi vahvaa lankaa tähän kyseiseen tarkoitukseen. Vähän on menny hermo! Mielestäni Kiinalla on syytä todellakin huoleen, jos eivät saa edes nappeja pysymään takeissa. Moisella menolla ei pitkälle pötkitä.

Tänään jälleen kerran yksi nappi päätti irrota takista. En pitänyt siitä. Paikalla olleet voivat todistaa. Tällä kertaa pistin kovan kovaa vastaan, ja nyt nappi on taas kiinni takissa. Kiinnityksessä on käytetty jeesusteippiä ja jekkulankaa. Luulisi pysyvän! Molemmat edellämainitut jutut on kyllä loistavia. Niillä voi korjata ja kiinnittää mitä vaan.

Tänään jesseä nappiin virittäessäni muistiini palasi jälleen hyvin outo kokemus muutaman vuoden takaa. Liftasin aikoinaan Treelta Jykylään ja osan matkaa tein erään nuoren miehen ja hänen rekkansa kanssa. (Hetkinen, olenkohan jo joskus maininnut tästä tapauksesta? En tiedä...) Autosta oli mennyt rengas rikki. Kyydissä istuessa sen huomasi, sillä renkaan riekaleet pyöriessään hakkasivat autoon. Asialle ei oikein mitään voinut, niin piti ajella hissukseen.

Jämsän tienoilla kyyti kuitenkin loppui, sillä riekaleet olivat rikkoneet jarrujen paineilmaletkun. Ilman jarruja ei paljon ajella. Tässä vaiheessa mystiikka astui kuvaan. Kaveri oli puoliammattimainen rekkakuski ja sen huomasi. Rikkoontuneen letkun olisi nimittäin saattanut hyvinkin helposti korjata jessellä, mutta kaverilla ei ollut mitään teippiä autossa. Jo vuosia olen ihmetellyt, että miten on mahdollista, että rekassa ei ollut yhtään jeesusteippiä. En voi moista leväperäisyyttä käsittää.

Korjausyritykset ilman teippiä olivat epätoivoisia. Korjata nyt paineilmaletku hanskalla?! En tiedä, miten tapaus päättyi, sillä jätin uppoavan laivan ja aloin etsiä uutta kyytiä. Eipä musta mitään hyötyä olisi ollutkaan. Toivottavasti kaveri selvisi.

Eli jessestä on moneksi. Sillä korjaa asusteensa samoin kuin rekkansa. Pidähän siis sinäkin sitä aina riittävän lähellä, sillä koskaan ei tiedä, milloin sitä todellakin tarvitsee. Itse sain edellisillä synttäreillä lahjan, joka oli paremman puutteessa kääritty jeesusteippiin. Paketti oli siron hopeinen ja helppo avata. Kannattaa tuokin muistaa joululahjoja kääriessä.

Ihan lopuksi vielä toiseen (kolmanteen) aiheeseen. Kuten tunnettua(?), nukun käyttäen kahta peittoa. Syntinen nautinto, jota suosittelen lämpimästi. Tänään aamulla heräsin ja huomasin, että toinen peitto oli kokonaan pois pussilakanasta. Ihmettelin vähän tuota. Voiko moista tehdä unissaan vahingossa? Mitä makuuhuoneessani tapahtuukaan öisin? Asiasta jotain tietävä siitä minulle kertokoon, kiitos.

Joulu-horoskooppi

Joulukuu on edennyt toiselle kymmenelleen, enkä ole edes horoskooppeja kirjoittanut! En tiedä, mikä on aiheuttanut erheeni, mutta pahoittelen sitä. Olette varmasti odottaneet näitä, sen tiedän. Nyt kuitenkin tulee. Suuntasin katseeni taivaalle (näytti olevan pilvessä) ja povasin tulevan joulun lahjat.

Facebook (=Sinkkuelämää-fanit)

Facebookeilla tuleva joulu näyttää mustalta kuin Tampereen yö joulukuussa. Syksyn töhöilyjen jälkeen on turha odottaa mitään erikoista. Kaverit ovat käärmeissään ja viimeistään pikkujoulukausi on saanut facebookkien parisuhteetkin rakoilemaan niin, että luvassa on etupäässä jotain väkisellä ostettuja kirjalahjoja. Mahdollisesti sarjakuvia ja jotain huonoja pokkareita; ei puhettakaan John Irvingistä. Suurimmat rötösherrat saavat Suuren suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirjapaketin.


Koff (=Dr. Phil -fanit)

Koffien lahjapaketit täyttyvät edellisvuotiseen tapaan. Siviilisäätyyn katsomatta luvassa on siis lähinnä televisiosarjoja DVD:llä. Pako-sarjan ystävät saavat Lostia, Desperate Housewivesia seuraavat Jerichoa ja C.S.I. Miamia voi tulla ihan kenelle vaan. Lautapelit ovat myös mahdollisia. Carcassonnen lisäosat ja Portobello Market lienevät yleisimmät. Kirjekuorissa on Veikkauksen arpoja, pehmeät paketit sisältävät jälleen yhdet villasukat. Vartta riittää polveen asti, väri on todennäköisesti aniliini.


OMO (=Frendit-fanit)

OMOt ovat ehdottomasti tämän vuoden voittajia. Lähimmäisesi ovat todellakin panostaneet ja kodintekniikka on vaihtanut omistajaa. Monet vanhemmat ovat hankkineet lapsilleen tallentavia digiboxeja. Helmikuuta ei tarvitse siis enää pelätä. Erikoisyllättäjiä ovat kuitenkin tänä vuonna parisuhteissa elävät miehet. Uskomattomalla intuitiolla he ovat hankkineet mm. hierontalahjakortteja ja muita hemmotteluhoitoja. Edes lasitavara ei tuota pettymystä tänä vuonna, sekin on todennäköisesti jotain järkevää, Iittalan Auroraa tai vastaavaa. Jos kuusen alla jököttää oikein iso paketti, se sisältää pulkan!


Springsteen (= Muut, sisältää myös heidät, jotka salaa fanittaa Salkkareita)

Springsteenien joulu ei voisi olla kurjempi. Sukulaiset ovat lahjaostoksilla painaneet paniikkinappulan pohjaan, luvassa on siis Pandan suklaakonvehteja laatikottain. Parisuhteissa elävillä ei mene sen paremmin ja varsinkin naisia koetellaan: luvassa on paistinpannujen ja muiden romanttisten lahjojen lisäksi pahimmillaan ns. hupitavaroita erotiikkaliikkeistä, nännipölyä ja suklaapeniksiä. Vastaeronneiden exät saattavat muistaa sanomalehteen käärityllä hauella.

Minkälaiset roolit on teidän perheessä?

Sunnuntaini alkoi tänään ristiriitaisissa tunnelmissa. Luin aamukaffetta höliessäni Aamulehden sunnuntailiitteitä, kuten tavallista. Asiat ja Ihmiset sisältävät yleensä hyviä juttuja, eikä tämä päivä tehnyt poikkeusta.

Ihmiset-liitteessä oli koskettava tarina naisesta, jolta viattomalta vaikuttaneen koiranpureman seurauksena amputoitiin osa kaikista raajoista. Kyllä joillakuilla sitten käy huono tuuri. Nainen kyllä oli hämmentävän sisukas, ensimmäiseksi oli leikannut kotonaan ruohon, kun oli sairaalasta proteesien kanssa päässyt. Samassa läpyskässä oli juttu myös ihmisestä, joka on aivan toista äärilaitaa. En juttua edes lukenut, mutta pakko silti avautua.

Susanna Sievinen. Jos Susan Ruusunen (aik. Kuronen, wannabe-Vanhanen) jätetään laskuista, SS on varmaan Suomen turhin julkkis. Hän on entisen huippu-uimarin entinen vaimo. Siinäpä vasta meriittiä, joiden turvin voi opettaa muita ihmisiä elämään.

Kuten sanoin, en juttua lukenut, sillä SS ei voisi vähempää kiinnostaa. Silmäilin juttua kuitenkin ja messengerissä kuulin Anne-kamultani, että SS oli opastanut meitä kaikkia murtamaan perinteisiä perherooleja. Miehillekin siis vispilä käteen ja naisille vasara.

SS taitaa elää 50-lukua. Onko jossain vielä olemassa nuoria perheitä, joissa ”perinteiset” roolit olisivat näin voimissaan? Itse en tunne ainakaan yhtään. Ainoat perheet, joissa nainen hoitaa kaikki kodin ylläpitämiseen liittyvät työt, ovat niitä, joissa mies urheilee maailman huipulla. Kyllä me muut hoidamme asiat nykyään ihan yhdessä.

Jutussa sanottiin, että SS:n tärkeä sanoma oli jäänyt viime syksynä silikoni-ym.-kohun alle. Kyllähän sanottavat varmasti jää taka-alalle, kun hyppii poseeraamassa ilkosillaan aina tilaisuuden tullen. Jos sosiaalipornolla nousee julkisuuteen, turha valittaa, kun kukaan ei ota sanomisia tosissaan. Ja mikähän mahtoi olla se tärkeä sanoma, joka jäi väliin? Tasa-arvo? Suomen asiat eivät ole täydellisesti, mutta on ne niin hyvin, että kellään SS:llä ei ole mitään annettavaa.

Sopii hyvin naisen järjenjuoksuun opettaa jotain sellaista, joka on onneksi jo normi. SS tuntee varmasti itsensä kovin älykkääksi, kun on keksinyt opastaa ihmisiä tasa-arvoistamaan sukupuolirooleja. Pelottava ajatus on se, että joku saattaa SS:n sanomaa järkevänä ja tärkeänä.

Ehkä eniten kuitenkin ihmettelen sitä, että Aamulehti jaksaa jotain SS:ää tunkea sivuilleen ja puhua vielä naisen ”kirjastakin”. En ole sitä lukenut, mutta varmasti aivan kauhea. Yhdyn Joonaksen näkemykseen asiassa täysin.

Nämä ihmiset on Hymyä varten, luulisi Aamulehdellä jotain muutakin jutunjuurta olevan. Olisivat haastatelleet mieluummin vaikka herra Badgeria…

Ei mustaa pukua, please.

Sananen pukeutumisesta. Annahan (kaks kamuani kirjoittaa blogia, näköjään täytyy heihin linkittää vuoron perään) peräänkuulutti taannoin suomalaista tyyligurua. En ole guru, mutta erotan solmion supikoirasta, joten avaudun vähäsen.

Suomalaiset miehet eivät ole kovinkaan tyylikkäitä, sen huomasin jälleen seuratessani Haloskan itsenäisyyspäivän vastaanottoa.

On suuri kunnianosoitus päästä Presidentinlinnaan juhlimaan itsenäisyyspäivää. Suomessa ei juhlallisempaa tilaisuutta järjestetäkään; en ainakaan keksi mitään. Hyvä tekosyy laittaa siis parasta päälle.

Mutta mitä tekee suomalainen mies? Laskiko kukaan montako puku ja skraga -yhdistelmää tänä vuonna asteli linnassa? Niitä oli monta.

Tein vähän research-duunia. Netin suomalaisten pukeutumisoppaiden mukaan frakin voi korvata mustalla puvulla. Minä sanon, että ei voi, ei ainakaan, jos kyseessä on The Juhlat Suomessa. Musta puku on alipukeutumista ja se näyttää juntilta.

Jos näissä bileissä ei pukeudu hienosti, niin missä sitten? Väitän, että jos vastaavat kekkerit järjestettäisiin jossain tyylitietoisemmassa maassa, ei pukuja noin paljoa olisi.

Vanhoille miehille suon puvun. Jos ikää on 70, niin minun puolesta silloin saa ottaa rennosti ja vain heittää jotain päälle, jos haluaa. Mutta että nuoret tyypit? Ei näin.

Hankkikaa se frakki, tai jos ette halua käyttää frakkia, keksikää jotain muuta kuin puku. Apocalyptican Eicca oli varmaan ainoa hyvännäköinen puku-kravatti-yhdistelmää käyttänyt tyyppi juhlissa. Tosin yhtä rento look sopii vain rokkarille, ei tavalliselle pulliaiselle. Jotain voi kuitenkin säveltää, jos tajua asialle löytyy.

En kannata tiukkoja määräyksiä ja tyylipoliisiutta. Itsekin menin puvussa (en mustassa) naimisiin, vaikka saketit on kyllä hyvän näköisiä. Vieraita kuitenkin oli häissä vain kolme ja ajattelin normipuvun sopivan tilanteeseen paremmin: se sointui kivasti Tampereen maistraatin sisustukseen. Tilannetajua saa siis käyttää. Ja tilannetajua on se, että please, ei mustaa pukua linnaan.

Aion seurata juhlia ensi vuonnakin. Jos näen siellä yhdenkin blogini lukijoista mustassa puvussa, niin silloin minä murisen entistä enemmän.

"Aiotteko syödä äitini?"

Hieman vielä kepeää settiä.

Jos joku haluaa pukinkonttiin maailman parasta hymööriä edullisesti, hän suunnatkoon askeleensa Anttilaan.

Anttilan laareista irtoaa Monty Pythonin Lentävää sirkusta kympillä per tuotantokausi. Kuva levyillä on surkea, extroja ei ole, mutta silti kauppa kannattaa. Sarja kokonaisuudessaan on erinomainen ja Lentävän sirkuksen kakkoskauden veroista huumoria ei ole tehty, eikä varmasti tulla tekemäänkään. Älyttömät ideat, hiotut kässärit, loistava näyttelijätyö ja täydelliset ajoitukset, ei huippukomediaan muuta vaadita.

Ohessa pari esimerkkiä päivää piristämään. Eka on lyhyt pätkä, joka liittyy erääseen Pythonien kummista lempiaiheista, eli kaloihin. Hulvaton mielestäni. Vastaavia absurdeja lyhäreitä löytyy lukemattomia. Mistä ideat näihin, en voi ymmärtää.

Toinen pätkä on pidempi ja siinä ilmenee Pythoneille tyypillinen piirre linkeistä, joiden avulla sketsit eivät aina lopu olleenkaan, vaan siirtyvät usein tahallisen heppoisten aasinsiltojen avulla uusiin tilanteisiin. Sketsisarjan viimeinen pätkä taas on Pythoneita shokeeraavimmillaan. Kuka oikeasti nykyään uskaltaisi tehdä samasta aiheesta yhtä härskiä pilaa?

Pojilla on ollut mielestäni terve asenne elämään. Kaikelle voi nauraa, jos hyvä maku muistetaan tai vaihtoehtoisesti unohdetaan kokonaan. Niin se on mielestäni, ei asioita kannata liian vakavasti ottaa. Mutta minkälainen tyyppi voi saada päähänsä repliikin, johon koko komeus loppuu? En tajua, mutta hautaustoimisto-osio kaiken kaikkiaan mauttomuudessaan loistava pätkä ja tikahduttavan hauska.

30 minuuttia Maan elämää

Näin aikoinani erään elokuvan, joka sai minut ajattelemaan. Elokuvassa vuosien kuuntelun jälkeen SETI-tyypit nappaavat avaruudesta signaalin, jossa näyttää olevan järjellinen sisältö. Avaruusoliot lähettävät Maahan kuvaa Berliinin olympiaspeleistä ja Hitleristä. Paljon muuta en elokuvasta muistakaan.

Elokuvan juju on se, että kaikki radio- ja tv-signaalit ja muut vastaavathan sinkoilevat taivaalle ja avaruuteen. Lähinaapurimme muutamien valovuosien takaa olivat vastaanottaneet tv-signaalin vuoden 1936 olympialaisista ja lähettäneet sen takaisin viestiksi olemassaolostaan. Huono tsägä, että Hitler sattui olemaan kuvissa. Se herätti ihmetystä muistaakseni.

Pahemminkin voisi ehkä olla. Jos avaruudessa on älyllistä elämää, se voi olla minkälaista tahansa. Koko heidän aistisysteeminsä voi olla ihan erilainen kuin meillä, tekniikasta nyt puhumattakaan. Televisiokuvan havaitseminen ja tulkinta on siis varmasti hyvin vaikeaa.

Kuvitellaan kuitenkin, että jossain Alfa Centaurissa on planeetta Aam, jolla on älykästä ja teknisesti kehittynyttä elämää. Sikäläiset huomaavat meidän nurkilta tulevan jotain järjellisen oloista lähetystä. Aamin viisaimmat tiedemiehet alkavat tutkia keinoja tulkita lähetystä.

Pitkän ja vaivalloisen työn jälkeen he onnistuvat purkamaan televisiosignaalin niin, että ymmärtävät sen merkityksen. Vielä pitemmän ja vaivalloisemman työn jälkeen he rakentavat television, jota hekin voivat katsoa. Viimeinen voimainponnistus on se, että he koeluonteisesti muuttavat 30 minuuttia lähetystä heidän televisioonsa sopivaksi.

Kaikki ovat uupueita, kukaan ei jaksa enää tehdä mitään signaalin tulkitsemiseksi, mutta ei tarvitsekaan, sillä kaikki on tehty. Nyt tarvitsee vain istua ja seurata maapallon elämää 30 minuuttia.

Tässä vaiheessa on aika merkityksellistä se, minkä pätkän aamilaiset ovat tulkinneet. Maasta lähtee melkoinen kokoelma lähetysvirtaa avaruuteen. Onko tulkittu pätkä BBC:n uutisia, bollywood-elokuva vai ehkä ruotsalaista pornoa. Kaikki tämä vaikuttaa varmasti hyvin erilailla. Itse mietin tuossa joskus, että mitäpä jos kuvasignaali sattuisi olemaan MTV3:n arki-iltapäivästä muutaman vuoden takaa.

Mitä mahtaisivatkaan aamilaiset miettiä, kun näkisivät pienen studion ja halvat lavasteet? Lavasteissa pyörii neljä ihmistä ja vanha käppänä ruudullisissa housuissaan. Ihmiset ovat kerääntyneet pienen pöydän ympärille ja kaikki ovat selvästi kiihdyksissään. Jännittyneinä ja ihmeissään aamilaiset katsovat, kun käppänä kääntää jotain symbolikortteja pakasta ja jokainen huutaa vuorollaan ”Musta!!” ”Musta!!” ”Punainen!!” ja sitten manaillaan tai tuuletetaan. Käppänä itse on välillä aivan vauhkona.

Näyttäisi ehkä joltain tärkeältä uskonnolliselta riitiltä. Kortin värin arvaus ja siihen liittyvä kiihkeys menee ainakin allekirjoittaneen ymmärryksen yli. Oudompiakin ”riittejä” kuitenkin ehkä löytyisi puolituntisesta. Muistan sellaisenkin lajin kuin joku ”viidakkokeihäs” tai vastaava. Muistatteko sen, semmoisella teleskooppionkivavan ja stiletin yhdistelmällä tähdättiin tauluun…

Joskus – no myönnetään, että eilen kun sain idean tästä blogiaiheesta – mietin, että mikä tekee tuosta vehkeestä viidakkokeihään? Onko joku metsästänyt viidakossa joskus moisella vehkeellä? Sen sijaan, että olisi käytetty heitettävää keihästä tai käsissä pidettävää jäykkävartista keihästä, onko jossain metsästetty teleskooppionkivavalla, jossa on kärjessä stiletti? Mielenkiintoinen toimitus varmasti.

Voin sieluni kuvitella urhean metsästäjän käyvän sarvikuonon kimppuun. Hän hiipii lähemmäs, varoen ja peläten. Enää muutama metri. Metsästäjä makaa peloissaan pitkässä aluskasvillisuudessa, valtava peto muutaman metrin päässä. Tässä vaiheessa hänen oma kekseliäisyytensä tulee avuksi.

Koska hänellä on viidakkokeihäs, hänen ei tarvitse päästä huomaamatta metrin päähän sarvikuonosta. Ei, kahden metrin etäisyys riittää! Sitten urhea soturimme heilauttaa keihästään, slurrrrrrrrrr, putki pitenee ja,viuh töks, stiletti uppoaa onnellisen tietämättömän sarvikuonon kylkeen, joka ehtii nopeasti mielessään kirota viidakkokeihään nerokkaan suunnittelun ennen kuin kaatuu kuolleena maahan.

Se on viidakkokeihäs ja tätä mietin tänään. Kyllä aamilaiset varmasti ihmettelisivät 30 minuutin pätkää, sen voi todeta tästäkin kuvakokoelmasta. Tiedä sitten, uskaltaisivatko purkaa koodia enempää. Mainittakoon muuten, että tarkoitukseni ei ole liiemmin naureskella Spedelle. Mies teki omaa juttuaan koko elämänsä ja monta nerokasta asiaa sai aikaiseksi. Moista on pakko kunnioittaa.

Onko homous yhä ”ruotsalaista”?

Tänään aamukaffella tunsin taas ihmeellisiä väristyksiä sisälläni. En tiedä, oliko se myötähäpeää vai häpesinkö suomalaisuuttani yleensä. Häpeän syy löytyi edestäni, Aamulehdestä. Samasta aiheesta oli sähke myös Hesarissa.

Urheilusivuilla oli pikkujuttu, jossa haastateltiin Jarmo Mäkelää. Suomen urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo ”Nobody” Mäkelä oli laukonut urheilijamaisen syvällisiä kommentteja. Kommentin taustalla on Tero Pitkämäelle Göteborgissa järjestetyt juhlat. Juhlien tiimellyksessä oli ollut strippausesitys, jossa Teron miespuoliset urheilijakollegat olivat aluksi hivelleet Teroa. Tämän jälkeen lavalle oli astunut naispuolinen strippaaja.

Mäkelä on huumorimiehiä, sillä Ilta-Pulun mukaan hän oli todennut, että esityksessä oli siirrytty tuossa vaiheessa ”ruotsalaisuudesta suomalaisuuteen”. Hahahaa!! Jess-jess!! Hyvä läppä, mä tajusin kyllä! Homoushan on ruotsalaisuutta. Mäkelän pitäisi vitsailla varovaisemmin, mulla ei ole kuin yhdet housut mukana…

Siis homous on ruotsalaista, stripparin kuolaaminen suomalaista? Milloinkahan Suomessa päästään siihen tilanteeseen, että homous on homoutta, ei mitään ruotsalaista juttua. Ruotsissa homoja on varmasti ainakin aiemmin nähnyt enemmän, kun yhteiskunta on avomielisempi. Määrällisesti tuskin on eroa nykyään ja Suomessakin on homoja. Ja ne on ihan normaaleita terveitä ihmisiä hekin, väitetään.

Suomalaiset on kyllä ihan metsäläisiä. En todellakaan kadehdi homoja, näiden junttien keskellä en välttis haluaisi olla julkihomo, niin umpimielistä porukkaa täällä asuu. Vieläkin kuulen aina välillä ihmeellisiä kommentteja, jos puhutaan homoista. Yleensä, puhujakunnan henkisen iän takia, kommentit liittyvät tietysti seksiin ja homoseksin yököttävyyteen. ”Hyi saatana, ajattele nyt, että vetäisit toista miestä perseeseen” -kommentit saavat minut aina hämilleen. Kyllä ne yläastelaiselta ymmärtää vielä jotenkuten, mutta että aika miehet laukovat moisia.

Kai se on epävarmuus omasta miehuudestaan tai jotain. En tiedä, mutta STT:n Raiko Häyriselle kyllä pisteet kahden palstan jutustaan. Hyvää dille-ahdistelua:) Kaikille homofoobikoille kerrottakoon muuten vielä sellaiset faktat, että kaikki homot eivät suinkaan harrasta anaaliseksiä keskenään ja anaaliseksin harrastajista enemmistö on heteroita. Jaiks!

Ovatko huuhkajat tuuliajolla?

En ole jalkapallohullu. Jos haluatte lukea fudiksesta, teidän pitää lukea Joonaksen blogia. Nyt kuitenkin on tartuttava aiheeseen, niin huonosti Suomella menee.

Näin tänään netissä jotain absurdia. Näin tämän. Suomen jalkapallomaajoukkue on tunnetusti ilman luotsia, kun Roy-poika siirtyy – sananmukaisesti – vihreämmille pelikentille. Mistä nyt siis seuraaja? Ei hätää, Palloliitolla on pallo hallussa, se on laittanut nettisivuilleen työpaikkailmoituksen!

En tunne Suomen jalkapallo-skeneä kovinkaan hyvin, sen myönnän. Veikkaan kuitenkin, että Suomessa on ehkä kolme–neljä ihmistä, jotka voisivat jotain antaa maajoukkueelle. Mitä siis mahtaa suomenkielinen työpaikkailmoitus auttaa? Löytyykö jostain D-junnuista joku valkku, joka ”hyvällä hakemuksella” vakuuttaa kaikki?

Karu totuus taitaa olla, että soittokierros vakavasti otettavien ehdokkaiden kesken on tehty ja Hjelmit ja kumppanit mieluummin valmentavat seurajoukkueitaan. Paniikkinappula on pohjassa ja komeasti. Mutta silti. Työpaikkailmoitus? Ei hemmetti. Ei tarvitse todellakaan ihmetellä, miksi Suomi ei ole kisoissa, jos hommat on tällä pohjalla.

Ehkä pitäisi hakea pestiä. Olen itsekin toiminut valmentajana jo pari vuotta. Hattrick-joukkueeni on sinä aikana noussut Suomen VIII-divarista vitoseen. HT intoni on viime aikoina ollut laskemaan päin ja varmaan piakkoin lopettelen homman. Suomen maajoukkuepesti voisi olla seuraava kiva jalkapalloaiheinen harrastus.

Toivokaamme kaikki yhdessä, että ulkomailta löytyy joku riittävän osaava luotsi Suomelle.

Suomalaisella miehellä ei mene hyvin

Uutinen yksi. Uutinen kaksi. Kaksi uutista viikon ajalta. Kaksi miestä on murhannut naisen. Syy molemmissa on luultavasti erimielisyydet parisuhteen päättymisestä.

Suomalaisella miehellä ei todellakaan tunnu menevän hyvin. En tiedä kuvittelenko, mutta minusta tuntuu, että viime aikoina tämän tyylisiä uutisia on ollut aika paljon. Tapaamme muistaa asioita väärin, mutta mielestäni näitä on aiempaa enemmän. Vai mitä mieltä olet, lukijani, olenko ihan väärässä?

Parisuhde menee mönkään, mies tappaa naisen. Ikähaarukka näissä tapauksissa on nykyään 15 vuodesta ylöspäin, ylärajaa ei varmaan ole. Joku voi sanoa, että kyse on yksittäistapauksista, mutta mielestäni näitä yksittäistapauksia alkaa olla jo vähän liikaa. Missä vaiheessa tappamisesta on tullut tapa hoitaa parisuhdetta tai selvitä erosta? Käsittämätöntä!

Ja minkälaisia nämä tapaukset ovat?! Teinipoika tappaa tyttöystävän, kun menee bänks. Jämsäläismies yrittää kaivaa vaimoltaan parinkin veitsen avulla sydäntä rinnasta, kirjoittaa verellä mietelauseita seiniin ja oikeudessa puolustautuu fläppitaulun avulla. Tampereen yliopiston opiskelija tappaa kylmäverisesti exänsä, eikä vaikuta katuvalta. Nämä ovat vain muutamia, jotka nyt tulivat mieleen tältä istumalta. En ymmärrä.

Suomalaisella miehellä ei mene hyvin. Kyllähän se on aivan käsittämättömän kauheaa, jos rakastaa jotain ihmistä, on ollut mahdollisesti pitkäänkin parisuhteessa ja toinen ilmoittaa haluavansa lähteä. En halua edes kuvitella moista omalle kohdalleni. Totuus kuitenkin on, että kukaan meistä ei tiedä, kenen kohdalle tuo sattuu. Kaikkien meidän elämät menee eri tavalla kuin suunnittelemme, toisilla vastoinkäymiset vaan on isompia. Eikö meillä miehillä ole muita keinoja käsitellä näitä väistämättömiä vaikeuksia kuin tappaminen?

Tietyt ihmiset – miehet – puolustautuvat tässä vaiheessa sillä, että kyllä naisetkin ovat parisuhteissa väkivaltaisia. Valitettavaa, mutta totta. Totta kuitenkin on myös se, että miehet ovat väkivaltaisempia ja varmasti useammin tappavat. Miksi on niin? Olisikohan syynä vääränlainen miehen malli?

Suomessa miesten ongelmat on monesti hoidettu äijämäisesti viinalla. Suomi kesti talvisodan äijämäisesti hempeilemättä, niin syytä on kestää pikku vaikeudetkin. Viikonloppuna voi nollata kossulla. Juominen, puhumattomuus, työhulluus, asioiden peittely, se on äijän tapa ratkaista ongelmat. Äijä ei taivu niiden edessä, vaan hammas irvessä painaa menemään. Se on vaan paha, kun se äijä katkeaa. Silloin joku saattaa kuolla.

Auttaisikohan uudenlainen miehenmalli? Voitaisiinkohan näitä tapauksia välttää, jos mies saisi itkeä, mies saisi puhua asioista ja, mikä ehkä tärkeintä, mies saisi epäonnistua ilman, että tarvitsee hävetä? Voi olla. Miten näitä asioita voitaisiin sitten edistää, sitä en valitettavasti tiedä. Voin sanoa vain seuraavaa: jos jotakuta tätä lukevaa miestuttavaani alkaa ahdistaa, niin pyydän, että tule juttelemaan. Ei ongelmat ratkea aina juttelemalla, joskus ne ratkeaa vain kärsimällä. Mutta se on fakta, että mikään ongelma ei ole niin ylitsepääsemätön, että sen takia kannattaa pilata oma ja lähipiirin elämä tyystin.

Milloin viimeksi päivitit statuksesi? Pt. 2

Jatkoa edelliseen Facebook-kirjoitteluun. Uteliaisuuttani aloin tutkia omia status-päivityksiäni. Historiasta sain selville statukseni noin kuukauden taakse. Siispä itsereflektoimaan!


Marraskuuhun lähtiessä tilanne oli: Jussi is alone as usual.

Paljon on tullut vietettyä aikaa yksin, kun Nöpöni on ollut Venäjällä.

3.11. Jussi is missing his Hupu-Pupu.
7.11. Jussi is having halipula.

Ja yksinäisyys ei tee aina hyvää. Kuun alku meni kärvistellessä. Halipula on kyllä kamalaa. Siihen ei ole olemassa muuta lääkettä kuin halit ja joskus niitä ei vaan saa…

9.11. Jussi is feeling like an ancient mariner.
14.11. Jussi is no longer “the most dateable” :(.

Oloni parani onneksi ainakin väliaikaisesti. Olen selvästikin 9. päivän tienoilla kuunnellut Iron Maidenia. Loistava biisi tuo Rime of the Ancient Mariner. Outo kommentti 14. päivänä selittyy FB:n Compare People -ohjelmalla. Tiedättehän tuon ihan hauskan tavan verrata ihmisiä. Ketä ystävääsi pussaisit, kellä on paras tukka jne. Olin 14. päivään asti ystäväpiirini deittailtavin. Ei se haittaa, vaikka en ollut viisain, hauskin tai luovin, olinhan minä deittailtavin: se vasta oli jotain. Se ei kuitenkaan voinut kestää ja lopulta jäin kakkoseksi jollekulle. Olin suruinen.

16.11. Jussi is “Situation Normal, All Fucked-Up”.

16. päivä sain taas jostain ihan oikeaa murehdittavaa. Ikävä varmastikin vaivasi.

18.11. Jussi is feeling a lot better after talking with the wife.

Juttelu auttoi. Kaukorakkaansa kanssa keskustelu on kaksipiippuinen miekka. Toisaalta tiivis yhteydenpito kasvattaa ikävää, mutta liian vähäinen yhteydenpito taas lisää vitutusta (anteeksi tyylitön sana, mutta en oikeasti keksi tuolle tunteelle parempaa termiä). Juttelu auttoi tällä kertaa ikävään.

Pink Floyd lauleskeli aikoinaan, että ”All we need to do is make sure we keep talking.” Mielestäni tuo lause pitää paikkansa monessakin kohtaa. Meidän pitäisi muistaa puhua toisillemme tarpeeksi.

19.11. Jussi is eating joulusuklaa, nams.
20.11. Jussi is Jatkuvasti Uneksiva ja Sopivasti Synkkämielinen Ikäpresidentti
25.11. Jussi is Jotakuinkin Uuttera ja Satumaisen Sarkastinen Intialainen.

Jälleen oli selvästikin parempi mieli miehellä. Oli aikaa lesoilla vaimolle, että mullapa on joulusuklaata. Se on kyllä hyvää. Kaksi muuta tein, kun päädyin jotenkin Aku Ankan sudenpentunimigeneraattorisivuille. Joo, nyt muistankin. Se oli, huokaus, erään FB-ohjelman tiimoilta. Latasin profiiliini jutun, joka ”analysoi” nimeäni, eli keksi Jussi-sanan jokaiselle kirjaimelle jonkun adjektiivin. Ohjelma hävisi SPG:lle 100–0, joten kävin Akkarin sivuilta hakemassa paremmat kuvaukset.

28.11. Jussi is happy it’s also December.

Tämä ei niin sanotusti “tee järkeä”. Ei voikaan, yritin nimittäin kirjoittaa almost, mutta siitä tulikin also. No ainakin sinne päin. Yritin korjata sanaa, mutta sen jälkeen koko status olikin ihan siansaksaa. Jotain häikkää putkistoissa, kaiketi. Pointtina siis tietysti se, että tiedätte-kyllä-kuka tulee kotiin joulukuussa. Jotenkin kiva, kun ei enää tarvitse aloittaa uutta kuukautta yksinään.

29.11. Jussi is surprised. He had a pikkujoulu last night too, but didn't get any new Facebook friends this time.

Meillä oli journalismin sivuaineopiskelijoiden pikkujoulut. Hauskaa oli! En kuitenkaan saanut uusia FB-ystäviä, valitettavasti. Edellisviikonloppuna viettäessäni tuon tällä hetkellä sveitsisoituneen Leenan kanssa kahdestaan pikkareita, niin saimme kaksi uutta FB-kamua Doriksesta. FB-ystäviä baarista, mä oon niin 2007!

30.11. Jussi is glad to have spent the last two years together with the most wonderful girl in the world.

Tähän päädyttiin. Marraskuu päättyi paljon positiivisempaan kommenttiin kuin lokakuu, vaikka edelleenkin vain tilitin parisuhdetuntemuksiani. Nyt kun katselen tätä listaa, huomaan, että en paljon muusta ole statuksia lätkinyt. No, ei ihmetytä, en minä juuri muuta ole ajatellutkaan sitten syyskuun…

Mutta odottakaas, kun Hanna oikeasti tulee kotiin, minkälainen status silloin ruutuun rävähtääkään! Voi olla jopa, että statukset on niin katossa, että en pariin päivän jouda sitä vaihtamaankaan. Voisiko olla mahdollista?!