Katikotu

Olen täällä taasen, jälleen alkaa yksi joulu olemaan voiton puolella. Siispä bloggaamaan. Valitan kirjoituksen huonoa laatua, mutta syytän anopin tietokonepöydän fasistisuutta...

Katselin tuossa televisiota muutamana päivänä. Kuten moni tietää (?) kotonani ei ole tölsyä. Syy ei ole sen ihmeellisempi, että aikoinaan en saanut hehto-televisiotani sopimaan yksiöni sisustukseen ja luovuin siitä. Uutta en/emme ole vielä hankkineet. Täytyypä aiheesta kirjoittaa joku kerta, kun sitä on jopa ehdotettu, niin uskomattomalta kuin aiheen ehdottaminen kuulostaakin.

No niin, asiaan, sanoi Wegelius. Olin sellaisessa tilanteessa tuossa torstaina, että näin puolisen tuntia Kotikatu-sarjaa ykköseltä. Ne tekee sitä vieläkin. Melkoinen tv-viihteen dinosaurus kyseessä. Joskus natiaisena katselin sitä itsekin, mutta en enää pitkiin pitkiin aikoihin. Nyt siis näin sitä ja pakko avautua aiheesta.

Makuasioista voi kiistellä, joten kukaan älköön pahastuko, jos Luotoloiden ja Mäkimaiden elämän seuraaminen sattuu olemaan ykkösharrastus. Tai ehkä sittenkin pahastukoon, sillä kyllä KT:n katsominen on tuomittavaa. Kotikatu on mielestäni kauhea, aivan hirveä.

Ensimmäiset 10 minuuttia menee camp-huumorin piikkiin, mutta sen jälkeen alkaa napsumaan. En tiedä, kuka sarjaa käsikirjoittaa ja ohjaa, mutta hyvin yleläinen sarja se on. Ylehän on kanava, jonka täytyy palvella koko kansaa, kuulovammaisia, ruotsinkielisiä ja kaikkia mahdollisia syrjäkyläläisiä. Kotikatu tuntuu palvelevan vähä-älyistä kansanosaa.

Juonenkäänteet ja näyttely sarjassa saavat epätoivon partaalle nopeasti. Kuinka selväksi voidaan katsojalle tehdä, että nyt tämä tyyppi käyttäytyy tahdittomasti, kun lähtee kesken ruoan pois? Nyt tämä loukkaantuu, kun tämä ei tajua loukanneensa. Nyt tämä yrittää antaa tämän pussukan tälle, mutta tämä tajuaakin väärin ja tämä ei voi sanoa mitään. Ja katsojaa harmittaa tämän puolesta. Nyt tämä yrittää selittää vaimolleen jotain tärkeää, mutta vaimo ei kuuntele ja selittää omiaan ja tämä selittää tätä, mutta ei saa tärkeää asiaansa sanottua. Tajusitteko nyt varmasti, että tätä harmittaa? Aaarrghh!

En saippiksia seuraa muutenkaan, mutta ymmärtääkseni ne - vaikka juonet ja näyttely ovatkin mitä ovat - eivät ihan yhtä pahasti aliarvioi katsojan käsityskykyä. Pikemminkin päin vastoin, juonenkäänteet lienevät usein liiankin vaikeasti käsitettäviä.

Kotikatu on vähän niinku mun blogi. Kaikki on selitetty juurta jaksain auki, niin että katsojan/lukijan ei tarvitse omaa päätään vaivata, mitään ei varmasti jää tajuamatta, eikä kukaan tunne itseään tyhmäksi. Aloitin Kotikadun ääressä istumisen torstaina noin kasilta ja jo 20.20 olin ihan valmis työntämään pääni kaasu-uuniin, siksi kauheaa settiä se oli. Tiedä sitten onko blogillani samaa vaikutusta.

Kotikatua on tehty jotain kolmesataa vuotta. Ihmettelen, että siinä aikana näyttelijät eivät ole oppineet näyttelemään, ohjaaja ohjaamaan ja niin edelleen. Vaikka taitaapa sarja ykkösen suokkareita olla, ei kai miljoona kärpästä voi olla väärässä?

Kotikadun netissä on keskustelupalsta, johon kävin pikaseen tutustumassa ennen kuin aloin kirjoittaa. Keskustelupalstan meininki näytti aika höyrypäiseltä pikamulkaisun jälkeen. Sarjan hahmoista ja heidän tulevaisuudestaan puhuttiin kuin oikeista ihmisistä. Tsiisus.

Muistelen joskus lukeneeni tai nähneeni haastattelun, jossa tää Risto Autere, entinen kotikatulainen, nykyinen kansanedustaja (!), kertoili kokemuksistaan. Oliko se ton niminen? No joka tapauksessa. Se selitti mm. sitä, että kun Kotikadussa hänen hahmollaan Hanneksella oli ongelmia alkoholin kanssa, niin niinä aikoina saattoivat ihmiset kommentoida asiaa, jos näyttelijä laittoi ostoskoriinsa pari bisseä käydessään kaupassa.

Eli siis olivat kehoittaneet Hannesta olemaan juomatta. Näyttelijä totesi vaan, että ihmisten pitäisi ehkä paremmin ymmärtää fiktion ja tosielämän ero. Tiedä sitten nykyisen tosi-tv:n valtakaudella, kuinka moni pitää Luotoloita oikeana perheenä. Onhan tuolla kuitenkin aika paljon väkeä, jolla yliskammarissa vähän heittää.