Cheever-raportti

Tänään oli uutisissa juttua siitä, että EU:kin haluaa kohta tietää lentomatkustajien äitien tyttönimet yms. taustatiedot, jotta terrori-tyyppejä voidaan tarvittaessa hiostaa. Vilkaisin mielenkiinnosta Hesarin nettisivujen keskustelua. Jo ekassa viestissä mainittiin Orviksen 1984. Pitäis lukea se edelleen.

Mutta sananen Cheeveristä, jonka kanssa harjoitin jussikoivistomaista luentatapaa. Ihan hauska kyllä lukea kirjaa tietämättä siitä mitään. En tiennyt, mitä odottaa, ja sitä sieltä tulikin.

Kirjan nimi jo hämäsi minua. Oletin Falconerin tulleen suomennetuksi jotenkin, mutta kirjastosta kopatessani niteen huomasin samaa nimitystä käytetyn suomeksi kuin enkuksi. Se oli loogista, sillä Falconer oli kirjan tapahtumapaikkana olleen vankilan nimi.

Ennen kuin tiesin edes tätä, jouduin spekuloimaan kirjan kannen kuvaa. Siinä oli muistaakseni huumeruisku, jotain tabuja ja käsiraudat. Näistä aineksista voisi saada melkoisen keitoksen. Kirja oli tarina veljesmurhasta vankilaan joutuneesta miehestä ja hänen elämästään, jota välillä käsiteltiin takautumissa.

En oikein kirjailijan tyylille lämmennyt. Liian pitkiä kappaleita, jotka sisälsivät liikaa kikkailua. Kikkailu ei saa olla itsetarkoitus. Kirjan tarina, no sekään ei nyt mikään yltiöspesiaali ollut. Varmaankin ollut sisällöltään räväkkä aikoinaan, mutta nykyään huumeista, homoseksistä ja masturboinnista puhuminen ei oikein tunnu miltään. Melkein kuin lukisi Aamulehden Valo-liitettä.

Jälkikäteen, kun luin takakannen tiedot, niin ajattelin, että esittely antoi kirjasta todellista mielenkiintoisemman kuvan. Tuokin on oma hauskuutensa. Lukea takakansi viimeisenä ja miettiä, miten se vastaa lukukokemusta. Kirja oli siis kai vähänniinku Pietarin kaupunki. Ihan jees, mutta on niitä paljon parempiakin. Sopi siis matkan teemaan ainakin.

Lopuksi hieman Zen Cafea.