Posti on bueno

– Pois, pois postin tieltä, ennen vanhaan kuulemma huudeltiin. Silloin postia arvostettiin, tärkeiden papereiden ”nopea” perillemeno oli tärkeää. Taviksen oli aika turha haaveilla rakkausrunojen lähettelemisestä kullalleen, aika pitkään käsittääkseni posti kuljetti vain virallista tavaraa.

Nykyään postista tulee enimmäkseen vain laskuja ja mainoksia, joten sitä ei osaa arvostaa (joskin tänään sain kyllä kortin ihan Etelä-Afrikasta asti, jee!). Joskus kuitenkin huomaa, että on hyvä, että posti on luotettava ja toimii, silloin kun sitä tarvitsee.

Vaimoni on vaihdossa Neuvostojen maassa, kuten tietänette. Siis opiskelijavaihdossa, ei vaihdettavana, eho-eho. Hän asuu lähiökerrostalossa venäläisen avoparin kanssa kämppiksenä. Syyskuussa ilmoittaessaan, että hän oli päässyt perille ehjänä ja löytänyt kämppänsä, Hanna ilmoitti heti kärkeen, että osoitetta hän ei anna, koska kirjeet kuitenkin pöllittäisiin. Näin olivat kämppikset ilmoittaneet.

Syy tähän oli se, että ihmiset olettivat Euroopasta tulevien kirjeiden sisältävän rahaa tai vähintään jotain arvokasta. Jos postin iloinen väki ei häivyttäisi kirjettä, se kuulemma vietäisiin viimeistään laatikosta. Ohessa kuva rapun laatikosta. Numero 50:n hyvin ilmastoitu lokero on Hannan, Lissun ja Akun. Ei kauhean varas-turvallinen.

No, mä en olisi mä, jos mulla ei olis kahta asiaa. 1) Outoja ideoita ja B) Aikaa toteuttaa niitä. Tivasin siis osoitteen ja laitoin postia menemään. Otin pöydälläni lojuneen Tamperelaisen (outoa, ovessani kyllä lukee ”ei mainoksia”) ja leikkelin siitä setelin muotoisia suikaleita, jotka teippasin nipuksi ja sujautin kuoreen. Kuoren teippasin vielä tiukasti, jotta sitä ei niin vain auki raotettaisi. Kuoreen raapustin tuskallisesti kyrillisin kirjaimin Hannan osoitteen. Ja postiin!

Seuraavat viikot istuin kotona ja tuijotin seinää. Mitään ei tapahtunut. Kirje ei löytänyt vaimoani. Ehkä kolmen viikon kuluttua kirje kolahti lodjuun. Ja vain vähän kärsineenä. Kuoren kulma oli revitty auki. Saattaa siis olla, että joku oli kurkannut sisään. Voi vain kuvitella ihmetystä, kun kurkkija on löytänyt sisältä Tamperelaisen suikaleita. No, kulma oli teipattu kii, ja kuori toimitettu perille.

Aika hauska juttu mielestäni. Tietysti kyseessä vain yksi kokeilu, mutta onhan se aika hauska sattumus, että heti kuori tutkittiin. Totta on myös se, että not long ago, oliko se Kangasalla, joku postilainen oli varastanut arvokkaita kirjeitä. Eli sattuu sitä Suomessakin, mutta kyllä sentään posti aika luotettava on. Kiva niin.

Vertailevana tutkimuksena voidaan mainita kirje, jonka lähetin HT-tutulleni Itävaltaan. Meni perille, että holahti, eikä kuorta avattu, vaikka se sisälsi arvopostia. Kyllä Eurooppa on Eurooppa.